A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O

K O U V O   &   P A R T A N E N

Leppävaaran urheilupuiston yleissuunnitelma

Espoo, 2002, tilaaja Espoon kaupunki

Tehtävä käsitti alueen toiminnallisen ja maisemallisen yleissuunnittelun. Alueelle sijoitettiin maauimala olemassaolevan uimahallin yhteyteen, harjoitusjäähalli ja monitoimiliikuntahalli, joista viimemainitut tutkittiin sekä maanpäällisenä että kallioon louhittavana vaihtoehtona, joista jälkimmäinen todettiin parhaimmaksi. Yleissuunnitelma käsitti myös muita puiston toimintoihin liittyviä rakennuksia sekä kasvillisuuden, vesiaiheiden valaistuksen, kalustuksen ja materiaalien yleissuunnittelun. Suunnittelussa haluttiin korostaa vanhaa kulttuurimaisemaa, joka jäsentyy selvästi avoimiin peltoaukeisiin ja niitä rajaaviin metsäisiin mäkiin, ja jonka halki virtaa sille luonnetta antava Monikonpuro. Alue käsitti myös historiallisesti ja luonnontieteellisesti arvokkaita alueita, jotka tuli ottaa suunnittelussa huomioon.

Alue jäsentyy kaupunkipuistomaisesti käsiteltyyn itäosaan, joka liittyy olemassaolevaan kaupunkirakenteeseen sen toimintoja tukien, sekä luonnonmukaisempaan länsiosaan, jossa keskeisenä teemana on vanhojen peltoaukeiden nurmi- ja niittypinnat sekä pienimuotoinen toiminta, joka tukee puistokokonaisuutta, Kuitenkin alueelle on pyritty saamaan yhtenäinen kokonaisilme ja vahvistamaan vanhan maisemarakenteen luonnetta.



Käpylän urheilupuiston yleissuunitelma

Helsinki, 2002, tilaaja Helsingin kaupunki

Tehtävänä oli laatia Käpylän urheilupuiston alueelle maankäyttösuunnitelma, jonka tavoitteena oli määritellä puiston tulevaisuuden suuntaviivat asemakaavoituksen pohjaksi. Tehtävään sisältyi Velodromin kattamismahdollisuuksien tutkiminen sekä Mäkelänrinteen uima- ja palloiluhallin esisuunnittelu kaavoituksen pohjaksi. Suunnitteluun vaikutti myös suunnitteilla ollut Pasilanväylä sekä Suomen Messujen laajenemistarpeet.

Puisto suunniteltiin laajana, avoimena maisematilana, jossa laaja nurmialue hallitsee maisemaa. Suunnitelman avulla pyrittiin myös määrittelemään puiston reuna-alueiden suhde itse urheilualueeseen. Perustavoitteena oli yleisölle avoin, aktiivinen urheilupuisto, joka littyy elimellisenä osana Vantaanjoen laaksosta Kumpulan kautta Käpylään ja edelleen Keskuspuiston suuntaan kulkevaan vihervyöhykkeeseen.



< takaisin